Like a glass balloon I'm fading, into the void and then I'm gone, I'm gone, I'm gone

Aamulla ahdisti, silti hymyilin. S oli niin ihana.
Miksi sitten ahdisti?
Koulu jatkuu huomenna, loma loppuu tänään.
Niin suuri ahdistus siitäkin, etten oo pessyt työvaatteita, joita huomenna koulussa tarvitsen.

Saamaton, laiska.

Aamulla teki mieli viiltää.
Ehdin jo miettiä, mihin viillän.

Miksi mä puhun aamusta, kun heräsin yhdeltä? Miksi puhun aamusta, kun nousin sängystä puolikahden jälkeen?

Joskus tekisi vaan mieli kadota, jättää kaikki taakse.
Mutta tiedän, etten jätä.
Tarvitsee vaan katsoa vasenta kättä, nimetöntä sormea. Ja mä tiedän, että S tarvitsee mua.
Tarvitsee vaan katsoa valokuvia, siskot, veljet, äiti. Iskä myös, mun ei anneta mennä taivaaseen, ei vielä.
Siellä ei oo tilaa mulle.
Mä en mieti kavereitani, kun päätän pysyä elämässä. Mitä kavereita?
Vahva tunne, ettei M ja J jaksa katsella mua. Ei ne välitä. Miksi ne välittäis?

Kuukauden päästä mua hakataan neulalla. Sain sen tatuointiajan jo viikko sitten.

I ♥ your blog -odottaa mua. En vaan jaksa nyt ajatella mitään ylimääräistä.
Illalla, tai huomenna? Lupaan.

Ps. Kiitos teille uusille lukijoille ♥, ja anteeksi, kun iloiset tekstit hukkuvat kaiken synkkyyden sekaan.