Kuolemaan saakka.
Tänään S'llä ja mulla on tullut puolitoistavuotta seurustelua täyteen.
Rakastan sinua. ♥
Tehtiin yhdessä lasagnea, käytiin M'n ja J'n kanssa parilla,
ja katsottiin Jokerit-HPK peliä siellä baarissa samalla.
Siitä jatkettiin Filmtowniin vuokraamaan Nälkäpeli,
ja nyt harmittaa flunssaisuus, ja se, että heti tämän kirjotettuani menen sänkyyn,
ei saatu leffaa katsottua heti. >: Surettaakin, kun en jaksa paljoa, kun oon tullut taas niin huonoon aikaan kipeäksi.
Huomenna olis tarkotus juoda, meillä aloteltais ja siitä jatkettais baariinpäin.
Ikeaanki mennään, oon innoissani. ♥
Kouluun ei kiinnostaisi mennä, neljän tunnin takia,
mutta pakottaudun. Taas. Joka aamu.
Mitä on ne ystävät, jotka lakkaavat olemasta elämässäsi,
jos et lopeta viiltelyä?
Jos et lopeta ruoalla "pelleilyä", paastoamista, oksentamista?
Jos et ala olemaan elämänhaluisempi?
Mitä on ne ystävät, läheiset?
Se ei ole reilua. Hylkääminen noiden asioiden takia ei ole reilua.
Kaikki tietävät, että se satuttaa toista, niin läheistä ihmistä. Nekin tietävät, jotka noissa tilanteissa ovat.
Se ei ole syy jättää, hylätä. Et välttämättä voi teoillesi mitään.
Uhkaaminen sillä. "Yksikin kerta vielä, niin mä lähden, eikä me olla enää me, en ole sun elämässäs enää ikinä."
Kuka silloin aiheuttaa sen, että jatkatkin sitä entistä enemmän?
Hän. Hän joka lähti, jätti.
En vaan ymmärrä. Oon miettinyt monesti jo tuota asiaa, enkä ymmärrä.
Tänään oli taas päivä, kun ei jaksanut mennä valinnaiselle kurssille.
Heikko, ajatukset muistuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti