Se oli osasto ja tänään vihaan

Olin siis ostastolla Hämeenlinnassa, P6A'lla, nuorisopsykiatrisella osastolla.

Arkipäivät alkoivat kello 7:45 herätyksellä, siitä aamupalalle, 8:20 aamukokous jossa käytiin läpi ketkä hoitajat olivat aamu-, ilta- ja yövuorossa, sai ehdottaa illaksi tekemistä, ja muistutettiin ryhmistä (itse kävin toimintaterapiassa ja musiikkiryhmässä, kummassakin kerkesin käymään vaan kahdesti).

Viihdyin osastolla, nuoret oli mukavia ja näin.

Vapaakävelyt alkoi 9.1., eli olin melkeen 5 päivää vaan sisällä..

Kävelyt toimivat niin, että puoli tuntia sai olla ulkona, ja piti käydä ilmottautumassa osastolla jos oli toisen puoli tuntia. Eli yhteensä tunti kerralla pihalla.

Omahoitaja oli mukava.

Tänään oon enimmäkseen vihannut.
En oo voinut olla miettimättä,
että mitä jos ees joku asia olis tässä elämässä menny hyvin.
Miten paljon paremmin mulla olis asiat,
kuinka erilainen (eli parempi) ihminen olisin.

Tuntuu niin pahalta, että täällä kaikki saa mut vihaamaan itteäni.
Kuolemisen halu on ollut suurempi kun aikoihin, ja syvä epätoivo valtaa mielen vähän väliä, jos se nyt syvältä mielestä pois edes lähtee.

Eilen illalla viiltämisen tarve oli kauhea. Rikoin terottimen ja otin sen terän, mutta eihän se ollut yhtään terävä. Seuraavaksi kävi mielessä käsipeilin rikkominen, ja kun ajatus kerran päähän tuli, ei se lähtenyt sieltä ennen nukahtamista.
Ehkä tänään tulee reissu alakerran vessaan laastarien kanssa..

Tiedän että esitän hyvin tyytyväistä ja iloista, ja niin mun nyt taas pitääkin. Ei se hyödytä mitään, jos sanon mitä mieltä olen tai näytän tunteeni sijaistalossa sijaisihmisille.
Vasta tiistaina sossulle mä sanon kaiken.

Kuinka kovin voikaan haluta pois.